103-vuotispäiväänsä juhliva Doris haluaisi edelleen käydä bingossa ja löytää nuoremman miesseuralaisen.
Videon neito on 50-vuotias – uskoisitko?
Doris Harkness juhli syntymäpäiväänsä perheen ja ystävien kesken. Harknessilla todella oli syytä juhlaan: hän täytti 103 vuotta, kertoo Derby Telegraph.
"Olen 103 ja minulla on ollut mahtava elämä"
Harkness aloitti työnteon 14-vuotiaana ja jäi eläkkeelle vasta 84-vuotiaana. Hän avioitui elämänsä aikana kahdesti, ja on asunut samalla seudulla koko elämänsä ajan.
Harknessin molemmat siskot ovat jo kuolleet. Harkness sen sijaan on edelleen täynnä elämää ja viihdyttää muita hoitokotinsa asukkaita laulamalla.
– On ihanaa asua täällä. En enää pärjännyt omillani, mutta tämä on mukava paikka, Harkness kehu hoitokotiaan.
Henkilökuntaa Harkness kiittelee kovasta työstä.
– Olen 103 ja minulla on ollut mahtava elämä. Olen ylpeä siitä, että pääsin tähän ikään, Harkness kommentoi.
Haussa nuori "toyboy"
Harkness nauttii elämästään, vaikka kertookin, ettei hänellä ole enää paljoa tehtävää jäljellä. Nautintoja on silti vielä olemassa.

