Hoivakodissa syttynyt tulipalo on johtanut 11 ihmisen kuolemaan Bosnia-Hertsegovinassa, kertovat mediat.
Tiistai-iltana Tuzlan kaupungissa sijaitsevassa hoivakodissa tapahtunut tulipalo syttyi yhdeksänkerroksisen talon seitsemännessä kerroksessa, kertoo CNN. Liekit ja savu levisivät myös ylempiin kerroksiin.
Palo on vaatinut toistaiseksi 11 kuolonuhria, joista enemmistö oli viranomaisten mukaan hoivakodin asukkaita. Kymmenen ihmistä menehtyi heti tapahtumapaikalla, yksi sairaalassa.

Monet tulipalosta pahiten kärsineen ylimpien kerrosten asukkaista olivat ilmeisesti liikuntarajoitteisia, kertoo The New York Times.
Palossa loukkaantui lisäksi noin 30 ihmistä, joista osa on kriittisessä tilassa. Loukkaantuneiden joukossa on BBC:n mukaan hoivakodin asukkaiden lisäksi pelastushenkilöstöä ja hoivakodin työntekijöitä.
Paikalta on videomateriaalia, jossa paikalliset auttavat ihmisiä ulos palavan rakennuksen ikkunoista.

