Pikkuvauva joutui sairaalaan koronaviruksen takia, mutta pääsi myöhemmin kotiin toipumaan.
12 viikon ikäinen Winter-Rose Watson joutui perjantaina 3. huhtikuuta sairaalaan Isossa-Britanniassa. Vauvalla oli ollut korkea kuume ja hengitysvaikeuksia. Tytön äiti Jade kertoo Metro-sivustolle, että ensin lääkärit sulkivat koronaviruksen pois mahdollisten diagnoosien joukosta, mutta seuraavana päivänä testeissä todettiinkin, että tytöllä oli virus.
Kuumetta ja hengitysvaikeuksia
Kaikki alkoi 2. huhtikuuta.
– Torstaina hänellä oli ollut pahasti kuumetta, noin 38,5 astetta. Soitin neuvovaan puhelimeen ja ohjeistuksena oli pysyä kotona, Jade kertoo.
Nainen oli laittanut hälytyksen herättämään viiden aikaan perjantaina tarkistaakseen lapsen voinnin. Hän huomasi että Winter-Rose tuntui lämpimämmältä kuin ennen.
– Minun ei tarvinnut edes koskea häneen, sillä hänestä huokui lämpöä. Hän haukkoi henkeään.
Jade soitti ambulanssin, mutta hänen mukaansa hoitajilla kesti kolme tuntia saapua paikalle. Tytön kuume oli hieman laskenut, mutta oli silti korkea.
LUE MYÖS: Bakteerikammoinen brittiäiti huolehti hyvin tarkasti hygieniastaan – kuoli vain päivien kuluttua koronaviruksen ensioireista: "Tämä virus ei syrji ketään"
Ensimmäinen lääkäri ei pitänyt koronavirustestiä tarpeellisena
Winter-Rose vietiin Royal Blackburnin sairaalaan. Jade väittää, että heidän saapuessaan sairaalaan eräs vanhempi lääkäri oli todennut, etteivät vauvat sairastuneet koronavirukseen ja että he eivät testaisi 12 viikon ikäisiä.
