Muistatko, millaisia puhelinten perustoiminnoiksi nykyisin luettavia ominaisuuksia aivan ensimmäisestä iPhonesta puuttui vuonna 2007?
Sunnuntaina 9. tammikuuta 2022 tuli kuluneeksi tasan 15 vuotta siitä, kun Applen silloinen toimitusjohtaja Steve Jobs esitteli ensimmäisen sukupolven iPhonen. Sitä ei koskaan myyty Suomessa, vaan ensimmäinen meidän markkinoillemme saapunut iPhone oli vuonna 2008 julkaistu iPhone 3G.
Vaikka kukaan tuskin pystyi arvaamaan millaiseen suosioon teknologiajätin ensimmäisetkin puhelimet tulisivat nousemaan, oli alkuperäinen iPhone huomattavasti nykyisiä älypuhelimia yksinkertaisempi laite. Jotkin asiat ovat säilyneet pitkälti muuttumattomina, mutta olemme oppineet pitämään itsestäänselvyyksinä monia sellaisia ominaisuuksia, joita ei ensimmäisen sukupolven iPhonesta löytynyt.
MacRumors on listannut artikkelissaan 15 toimintoa, jotka ovat tulleet Applen puhelimiin vasta ensimmäisen iPhonen jälkeen; osa vähän aiemmin, osa vasta paljon myöhemmin.
Lue myös: Et enää ikinä naputtele osoitteita perinteiseen tapaan: Maailman helpoin navigaattorikikka säästää aikaa ja hermoja
1. App Store
Alkuperäisestä iPhonesta löytyi muun muassa Sää-, Muistiinpanot-, Kalenteri- ja Laskin-sovellukset, mutta kolmannen osapuolen sovelluksia siihen ei voinut ladata, koska ensimmäinen versio Applen sovelluskaupasta julkaistiin vasta kesällä 2008.
2. Kopioi ja liitä
Kuinka moni pärjäisi nykyään ilman mahdollisuutta kopioida tai leikata kirjoittamaansa tekstiä ja liittää sitä muualle? Ennen oli ainakin iPhone-käyttäjien pärjättävä, sillä ominaisuus tuli vasta 2009.
