Riihimäkeläisestä Jussi Peltolasta kuultiin viimeisen kerran lokakuussa 2012, kun hän hyppäsi auton rattiin ja kaasutti Äänekoskella sijaitsevan mökin pihasta yöhön.
18-vuotias nuorukainen oli suutuspäissään. Hän oli aiemmin käynyt kiivaan puhelun silloisen tyttöystävänsä kanssa.
Alla oli myös jonkin verran alkoholia. Jussi oli ollut viettämässä mökkiviikonloppua yhdessä kavereidensa kanssa.
Kun Jussi lähti, kaverit olivat saunassa. Silti he huomasivat katoamisen pian, sillä pihasta oli lähtenyt myös Jussin kaverin käytössä ollut auto.
Kaverit huolestuivat ja soittivat poliisille.
Perhe kuuli katoamisesta kavereilta
Jussin perhe sai kuulla katoamisesta seuraavana iltapäivänä, kun mökillä olleet kaverit soittivat myös heille. Myös he olivat olleet viettämässä viikonloppua mökillä.
Tuosta päivästä on kulunut hieman yli kuusi vuotta. Jussin sisko Iina Peltola kertoo muistavansa noilta päiviltä vain sen, että mökiltä soiteltiin sairaaloihin. Veljestä ei kuitenkaan kuulunut silloin tai sen jälkeenkään.
Poliisikin etsi miestä aikansa. Siskon mielestä poliisin kovimmat ponnistelut jäivät kuitenkin alkurutistukseen. Hänen mukaansa etsinnät lopetettiin melko pian.
– Minun muistikuvani mukaan ne etsinnät unohdettiin pian joksikin aikaa. Ilmeisesti ajateltiin, että jos sitten kevään tullessa vaikka jotain löytyisi, kun lumet lähtevät.
Siskoa harmittaa, että omaisille muistutettiin katoamisen jälkeen siitä, että Suomessa aikuisella on oikeus kadota.
Jussi oli tullut täysi-ikäiseksi vasta muutamaa kuukautta aiemmin.
– Ei se ole minusta peruste jättää etsimättä, jos henkilö on juuri täyttänyt 18 vuotta. Kyllähän vanhuksiakin usein etsitään. Jos Jussi olisi kadonnut vain muutamaa kuukautta aiemmin, tilanne voisi olla ihan eri.


