Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi 21-vuotiaan miehen todennäköisin syin Espoon perjantaisesta murhasta epäiltynä.
Vangitsemista käsiteltiin oikeudessa tänään iltapäivällä. Epäilty osallistui vangitsemisistuntoon poliisivankilasta käsin.
Nuori leveäharteinen mies oli pukeutunut harmaaseen huppariin ja hänellä oli päässään harmaa lippalakki. Epäilty painoi kasvonsa alas niin, että paikalla olleet toimittajat eivät nähneet niitä.
Nuori mies harrasti MTV Uutisten tietojen mukaan kehonrakennusta ja osallistui ainakin viime vuonna vielä kehonrakennuskilpailuihin.
Käräjäoikeus kielsi kuvaamisen salissa vangitsemisoikeudenkäynnin aluksi. Oikeus päätti vangita miehen. Syyte asiassa on nostettava ensi maaliskuun alkuun mennessä.
Hälytys varhain aamulla
Henkirikos tapahtui perjantaina 21. marraskuuta Espoon Nöykkiössä epäillyn asunnossa. Poliisi sai hälytyksen asuntoon varhain perjantaiaamuna kello 6.45. Hätäkeskus sai kaksi puhelua tapahtuneesta. Tehtävälle lähti useiden poliisipartioiden lisäksi ensihoidon yksiköitä.
Poliisi tutki henkirikosta aluksi tappona, mutta rikosnimike koveni jo lauantaina murhaksi. Poliisin mukaan tekotapa oli erityisen raaka. Tekoväline on poliisin hallussa.
Poliisi epäilee, että rikoksesta epäilty kohdisti teräaseella kymmeniä iskuja uhriin, joka kuoli heti tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin. Uhri oli täysi-ikäinen mies. Uhri ja epäilty tunsivat toisensa ainakin jollain tasolla entuudestaan.
Asunnossa oli tapahtumahetkellä paikalla uhrin lisäksi mies ja nainen, jotka otettiin kiinni. Kuulusteluiden jälkeen nainen vapautettiin, ja häntä ei enää epäillä rikoksesta.
Nainen oli toinen, joka soitti tapahtuneesta hätäkeskukseen. Toisen hätäpuhelun soitti ulkopuolinen henkilö.





