Nigelin mieli "surkean lahjan" suhteen muuttui, kun hän sai kuulla sen arvon nousseen vuosikymmenten varrella taivaisiin.
Vuonna 1999 Nigel Brookes joutui pettymään: hän sai hyvästä työstään palkaksi Pokémon-kortteja. Nyt miehen mieli on muuttunut, sillä korttien arvo on vuosikymmenten aikana noussut käsittämättömästi, kertoo Metro.
Sai kokonaisen kokoelman kortteja – ja pettyi
Nigel, nyt 34, myöntää, että piti kortteja aluksi turhana palkkana. Brittimies sai täyden setin Pokémon-kortteja autettuaan pikkuveljeään: tämä harrasti Pokémon-kortteja, ja muut lapset yrittivät huijata pojalta hänen parhaita korttejaan.
Ylpeä äiti päätti palkita tuolloin teini-ikäisen Nigelin Pokémon-kokoelmalla huolimatta siitä, ettei Nigel pitänyt kyseisistä japanilaishahmoista.
– Olin tuolloin pettynyt, koska korttikokoelma oli samalla yksi synttärilahjoistani, joten minusta se oli turha lahja, mies kuvailee.
13-vuotias Nigel kuitenkin päätti säilyttää kortit ajatellen, että niiden arvo voisi nousta – ja niin todella tapahtui!
Arvo 35 000 puntaa
Nigelillä on kortteja 103 kappaletta, ja ne ovat alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Vietyään kokoelmansa huutokauppakamarin arvioitavaksi miestä odotti todellinen yllätys.
Huutokauppa arvioi, että kokoelman arvo voisi olla 35 000 puntaa.
– En todellakaan tiennyt, että ne ovat nyt 35 000 punnan arvoisia. Olemme pitäneet ne perhepiirissä 20 vuoden ajan, Nigel sanoo.
Huutokauppaajan mukaan kokoelma on suoranainen Graalin malja Pokémon-harrastajille.
Nigel kokoelmineen. Jos julkaisu ei näy, katso se .
