Muistatko Cherin, Dionnen ja Tain? Clueless-elokuvan ensi-illasta jo 30 vuotta aikaa.
Kaikkien teinielokuvien äiti Clueless juhlii tänä vuonna jo 30. syntymäpäiväänsä. Yllätyshitiksi ja ikoniseksi kuvaukseksi 1990-luvun teini-iästä noussut elokuva julkaistiin heinäkuun 21. päivä vuonna 1995.

Elokuva nosti myös useampia nuoria näyttelijöitä tähdiksi.
Pääroolia, Cher Horowitzia näyttelevästä Alicia Silverstonesta, 49, tuli teinien idoli ja Hollywood-tähti. Myöhemmin Silverstone näytteli muun muassa Batman & Robin -elokuvassa.
Keväällä 2025 paljastettiin, että Cluelessista työstetään sarjaa. Silverstone kuvaili syksyllä odottavansa innolla Cherin rooliin hyppäämistä.
– On vuosi 2025, eikä hän käytä uusia vaatteita, elleivät ne ole kestävän kehityksen mukaisia tai vegaanisia. Katsotaan, kuinka pitkälle pääsemme tällä linjalla, hän sanoi -julkaisulle.






