Tanssitaiteilijat Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö kertovat pitkän parisuhteensa ja ammatillisen yhteistyönsä voimavaroista.
Tanssii Tähtien Kanssa -tuomari Jukka Haapalainen, 56 on ollut tanssija Sirpa Suutari-Jääskön, 55, kanssa yhdessä jo 32 vuoden ajan, josta 22 vuotta naimisissa. Tanssijoilla on koti Lontoossa, mutta vallitsevan maailmantilanteen vuoksi, he ovat viettäneet paljon aikaa Suomessa viime aikoina.
Pariskunta kertoo parisuhteen ja työn yhdistämisestä.
– Pitkä yhteistaival privaatti- ja työpuolella vaatii sitä, että kuuntelee ja sallii. Ja ei missään tapauksessa alentuisi siihen, että pitää toista itsestäänselvyytenä. Kyllä me teroittelemme hampaita aika paljon ja välillä haluaisi ojentaa toista ja muokata, mutta ymmärrämme sen, että sitä ei voi tehdä. Sinun täytyy sallia sen toisen läsnäolo sellaisena kuin se on, Jukka kertoo.
– Meillä on vuosien myötä kehittynyt ymmärrys siitä, että pitää saada toisen antaa kehittyä ja muuttua, Sirpa kuvailee.
Pariskunta pyörittää Suomessa yhteistä tanssistudiota. He myös kiertävät ympäri maailmaa pitämässä valmennuksia. Elämät ovat nivoutuneet yhteen vuosien saatossa niin työ kuin myös yksityispuolella.
– Me emme voi vain potkaista palloa, jos siltä tuntuu, vaan pitää huolehtia, että asiat ratkeavat, Sirpa kertoo.

