Hallituksen budjettiriihessä esitettiin äitiyspakkauksen arvon kasvattamista 40 eurolla.
Äitiyspakkauksen sisällön arvo nousisi budjettiriihen esityksen mukaisesti nykyisestä 170 eurosta 210 euroon.
Äitiyspakkauksen arvoon on edelliskerran tehty muutoksia vuonna 2018. Tuolloin sen arvoa nostettiin 140 eurosta 170 euroon.
Edellisen korotuksen jälkeen äitiyspakkauksen tuotemäärä oli Kelan mukaan suurimmillaan.
– Vuonna 2019 oli enimmillään 64 tuotetta äitiyspakkauksessa, kertoo suunnittelija Anniina Kuokka Kelalta.
Tämän jälkeen tuotteiden määrä on vähentynyt lähes puolella.
"Tulee tarpeeseen"
Kelan suunnittelussa tieto äitiyspakkauksen arvon mahdollisesta lisäyksestä otettiin ilolla vastaan.
– Kyllä tuli tarpeeseen. Olemme jo aiemmin toivoneet ja esittäneet tästä toiveita, mutta emme ole korotusta aiemmin saaneet, Kuokka sanoo.
Kuokan mukaan äitiyspakkauksissa on viime vuosien aikana panostettu määrän sijaan enemmän laatuun. Lisäksi inflaatio, vallitseva maailmantilanne, koronavuodet ja sodat ovat syöneet pakkauksen tavaramäärää.
Vuoden 2025 pakkaus sisältääkin vain 38 tuotetta, eli lähes puolet vähemmän kuin kuusi vuotta sitten.
Lue myös: Äitiyspakkauksen valikoima supistui vuodelle 2023
Mitä tuotteita äitiyspakkaukseen toivotaan lisää?
Kysyimme Kelalta, miten arvon nousu näkyy konkreettisesti äitiyspakkauksen sisällössä.
