Abreu nousi jättisuosioon osallistuttuaan Idols-laulukilpailuun vuonna 2007. Hän kertoi Huomenta Suomen haastattelussa, ettei hänellä ollut kilpailuun osallistuessaan hajuakaan siitä, mihin oli lähtenyt.
Pop-tähti Abreu julkisti keskiviikkona suuren uutisen, kun hän kertoi esiintyvänsä Veikkaus Arenalla ensi vuoden maaliskuussa. Artisti juhlistaa CARNEVAL DE ABREU - juhlakonsertilla 20-vuotista uraansa, jonka jälkeen hän vetäytyy pitkälle keikkatauolle.
Abreu nousi räjähdysmäisesti koko kansan tietoisuuteen osallistuttuaan Idols-laulukilpailuun vuonna 2007, ollessaan vasta 16-vuotias. Hän sijoittui jännittävässä finaalissa toiseksi Ari Koivusen voittaessa kilpailun.
Laulaja kertoi lauantaiaamuna Huomenta Suomen haastattelussa, ettei hänellä ollut Idolsiin osallistuessaan hajuakaan siitä, mihin oli lähtenyt.
– Ensimmäiset vuodet menivät ihan sumussa. Siinä joutui kasvamaan tosi paljonkin. Onhan se aikamoinen koulu, kun yhtäkkiä miljoonat ihmiset yhden yön aikana tunnistavat sinut, hän sanoi.

