Kaksikymppinen mies on kuollut hänen yritettyään tunkeutua Trumpin omistamaan Mar-a-Lagoon Floridassa.
Yhdysvaltojen salainen palvelu kertoo agenttiensa ampuneen kaksikymppisen miehen, joka yritti tunkeutua Mar-A-Lagoon Floridan West Palm Beachilla. Asiasta uutisoi muun muassa uutistoimisto Reuters.
Kyseessä on Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin laaja kiinteistö, jota Yhdysvaltojen presidentti pitää Miamin-kotinaan.
Trump oli tapahtuma-aikaan Washingtonissa.
Valkoinen talo ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa.
Mukana haulikko ja bensakanisteri
Salaisen palvelun mukaan mies kantoi mukanaan esineitä, jotka vaikuttivat olevan haulikko ja bensiinikanisteri. Hänet havaittiin kiinteistökeskuksen pohjoisportilla noin kello 1.30 aamulla.
Epäillyn aikeet Mar-a-Lagossa ovat epäselvät.
Uutiskanava CBS:n mukaan miehen perhe oli ilmoittanut lauantaina tämän viranomaisille kadonneeksi.
Salaisen palvelun mukaan viranomaisia ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä.
Liittovaltion poliisi tutkii tapausta.
Yhdysvallat kokee parhaillaan poliittisen väkivallan lisääntymistä. Vuonna 2024 Trump joutui kahden murhayrityksen kohteeksi, joista yksi tapahtui hänen golfkentällään West Palm Beachissä.
Minnesotassa demokraattinen osavaltiolainsäätäjä Melissa Hortman ammuttiin ja sai surmansa kesäkuussa 2025 yhdessä miehensä kanssa. Muutamaa kuukautta myöhemmin myös konservatiivinen aktivisti Charlie Kirk murhattiin.
Juttua täydennetty kello 19.16 CBS:n tiedoilla, että epäillyn perhe olisi ilmoittanut tämän kadonneeksi lauantaina.

