Ähtärin eläinpuiston neljä majavaa päättivät kesän korvilla jättää kotilampensa ja karkasivat luontoon veden alle kaivamaansa tunnelia pitkin. Nyt karkulaiset pyritään poistamaan luonnosta.
Ähtärin eläinpuiston viestintäpäällikkö Lea Lahtinen kertoo, että eläinpuisto menetti paon myötä kaikki majavansa.
– Eläinpuistossa on ollut majavia lähes sen koko olemassaolon ajan, eli lähtö näkyy puiston lajikirjossa. Puiston entinen majavalampi on nyt joutsenten käytössä, Lahtinen toteaa.
Majavat karkasivat luonnonpuistosta omalta kannaltaan oivaan aikaan, eli toukokuussa majavien rauhoitusajan kynnyksellä.
– Eläinpuiston henkilökunta seurasi majavien liikkeitä silloin ja pyrimme saamaan niiden olinpaikan selville. Näyttää vahvasti siltä, että ne ovat asettuneet elelemään eläinpuiston tuntumaan.

Eläinpuistolla on vastuu karkulaisista
Lahtinen tähdentää, että vaikka alueella asuu majavia muutenkin, eläinpuisto on vastuussa omista karkulaisistaan. Valvovan viranomaisen kanta on, että karkulaiset tulisi pyrkiä poistamaan luonnosta.
– Vaikka ne ovat meille rakkaita eläimiä eikä tehtävä ole helppo, meidän on asia jollain tavalla hoidettava. Yksi osa asiakokonaisuutta on se, että kanadanmajava on vieraslaji Suomen luonnossa. Alkuperäinen lajimme on euroopanmajava, jonka kantaa kanadanmajava voi estää kasvamasta. Me emme voi eläinpuistona olla tarkoituksellisesti tukemassa vieraslajin kasvua alueella.


