Moni Helsingin Töölöön autonsa pysäköinyt Huomenta Suomen katsoja saattoi kauhistua tänä aamuna huomatessaan, että heidän menopeliään hinataan suorassa tv-lähetyksessä.
Kevennysmies eli MTV Uutisten toimittaja Mika Tommola oli torstaiaamuna Töölöntullinkadulla seuraamassa, kuinka Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara yritti parhaansa mukaan puhdistaa katuja kesäkuntoon. Hidasteeksi muodostuivat kuitenkin tuttuun tapaan autot, jotka oli pysäköity siirtokehotusalueelle.
Näiden autojen vuoksi lakaisukoneet eivät päässeet etenemään ja työnteko luonnollisesti seisahtui. Hinausautojen armeija onkin tuttu näky aina siellä, missä katuja putsataan.
Mistään pikkuasiasta ei ole kyse, sillä Helsingin kaupunki käyttää vuosittain lähes miljoona euroa väärinpysäköityjen autojen siirtämiseen.
– Sellaiset 150–200 autoa siirrämme näinä puhdistuspäivinä joka päivä, Staran työnjohtaja Toni Rantanen kertoo.
Katso pääkuvan videolta, miten eräs Peugeot-kuljettaja saapui viime hetkellä paikalle kameran eteen ja säästyi pikavoitolta.
Uusi sovellus voi auttaa säästämään pitkän pennin
Mikäli joudut säännöllisesti pysäköimään Helsingissä katujen varteen, voi ikäviltä yllätyksiltä välttyä lataamalla tänä keväänä julkaistun SiirtoSoitto-sovelluksen.
