Ukrainassa ainakin 12 ihmistä on kuollut Venäjän öisessä ohjusiskussa pääkaupunki Kiovaan, kertovat pelastusviranomaiset. Uhriluku on noussut aiemmin kerrotusta pelastustöiden edettyä.
Lisäksi ainakin 90 ihmistä haavoittui iskussa. Haavoittuneiden joukossa on kuusi lasta, kertoo Kiovan pormestari Vitali Klitshko ukrainalaislehti Kyiv Independentin mukaan.
Ukrainan viranomaiset varoittivat ohjusiskusta Kiovassa varhain torstaina.
Viimeksi Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan huhtikuun alussa. Tuolloin yksi ihminen kuoli ja kolme haavoittui.
Isku Kiovaan on kuolonuhrien määrältään yksi pahimmista koko Venäjän hyökkäyssodan ajalta.
Asuinrakennukset ovat vahingoittuneet iskussa, ja pelastustyöntekijät etsivät ihmisiä raunioista. Vahinkoa on aiheutunut ainakin kahdelle pääkaupungin alueista.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vaati ohjusiskun jälkeen Venäjää lopettamaan Ukrainaan kohdistuvat iskut.
– Siitä on 44 päivää, kun Ukraina suostui aselepoon ja iskujen lopettamiseen. Ja 44 päivää Venäjä on jatkanut kansalaistemme tappamista, Zelenskyi kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
– Iskujen täytyy loppua välittömästi ja ilman ehtoja, hän jatkoi.
Etelä-Afrikassa vierailulla oleva Zelenskyi kertoi Kiovan ohjusiskun takia lyhentävänsä matkaansa ja palaavansa Ukrainaan heti tavattuaan Etelä-Afrikan presidentin Cyril Ramaphosan.
"Venäjä haluaa vain jatkaa sotaa"
Ukrainan ulkoministerin Andri Sybihan mukaan Kiovan ohjusisku osoittaa, ettei Venäjä ole kiinnostunut keskeyttämään hyökkäystään.
– (Venäjän presidentti Vladimir) Putin osoittaa teoillaan, ei sanoillaan, että hän ei kunnioita mitään rauhanpyrkimyksiä ja haluaa vain jatkaa sotaa, Sybiha kirjoitti