Airiston Helmi -yritystä koskevan talousrikosvyyhdin käsittely alkoi maanantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
MTV Uutiset seurasi paikan päällä oikeudenkäyntiä.
Syyttäjä vaatii vyyhdissä rangaistuksia muiden muassa törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeistä veropetoksista ja avunannosta törkeään veropetokseen, törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta ja veropetoksesta.
Syyttäjän mukaan Airiston Helmi -yritys oli järjestäytyneen rikollisryhmän peitetoimintaa, jota johdettiin Pietarista käsin. vaikka yhtiö rekisteröitiin kaupparekisteriin matkailu- ja majoituspalveluita tarjoavana yrityksenä, joka harjoitti myös kiinteistöjen omistamista ja vuokrausta, syyttäjän mukaan kyse oli vain silmänlumeesta.
– Todellisuudessa yhtiö on perustettu rikollisen toiminnan peitteeksi ja kiinteistöhankintojen
mahdollistamiseksi Suomessa, syyttäjä toteaa haastehakemuksessa.
Syyttäjän mukaan toimintaa johti tunnettu venäläismiljonääri, joka on jutun pääsyytetty.
– Organisaatio on pyrkinyt salaamaan olemassaolonsa ja toiminnan tosiasiallisen luonteen naamioimalla toimintansa peiteyhtiöiden, organisaation jäsenten sekä monimutkaisten omaisuus ja sopimusjärjestelyiden taakse. Organisaatio on käyttänyt peitekieltä, ankaria tietoturvamääräyksiä ja -käytäntöjä sekä matkustusohjeita, haasteessa lukee.
– Peitekielessä toiminnalle annettavaa naamiota on kutsuttu ”legendaksi”
ja ryhmän jäseniä ja sen toiminnan todellisen tarkoituksen tietäviä henkilöitä on kutsuttu ”viisaiksi”.
Lisäksi organisaatio käytti erilaisia salaustekniikoita tietojärjestelmissään.
Syyttäjän mukaan organisaatiolla on ollut järjestäytynyttä toimintaa ja omaisuutta Suomen lisäksi lukuisissa muissa maissa. Ryhmällä on ollut käytössä merkittävät taloudelliset ja henkilöstöresurssit.
– Rikollisryhmän sisäisissä asiakirjoissa eri maihin perustettuja yhtiöitä on kutsuttu ”konttoreiksi”, joiden osalta on pidetty tarkkaa maakohtaista kuluseurantaa, ohjeistusta ja tehtävänjakoa. Organisaation toiminta on ollut budjetoitua, ja budjetin toteutumista on valvottu erilaisten raportointi- ja kuluseurantajärjestelmien avulla. Organisaatio on lajitellut toimintaan liittyvät asiakirjat ja arkistoinut ne Venäjällä.
