Valtiontalouden tutkimuskeskuksen (VATT) raportti arvosteli valtion vuoden 2023 budjettia poikkeuksellisen sähäkästi ja sanoi riskin ”talouden haaksirikkoutumisesta” kasvavan. Hallituspuolue SDP:n kansanedustaja Johannes Koskinen huomauttaa Uutisaamussa, että rajut tasapainotustoimet kriisiaikana voisivat pahentaa tilannetta.
Viime viikolla käytiin kiivasta keskustelua VATT:n poikkeuksellisen kovasanaisesta valtion vuoden 2023 budjettiin kohdistuvasta kritiikistä.
VATT:n mukaan Suomessa on ollut kyvyttömyyttä sovittaa julkisen sektorin laajuus kansantalouden kokoon ja päättää, mitkä tehtävät kuuluvat valtiolle, jo pitkään.
VATT ilmaisi, että riski jopa ”talouden haaksirikkoutumisesta” kasvaa, jos julkisia menoja ei pienennetä.
Budjetissa ei VATT:n mukaan ole viitteitä siitä, että taloutta tasapainottavia toimia oltaisiin edes aloittamassa.
Budjetti on kahdeksan miljardia euroa alijäämäinen ja VATT pitää alijäämää suurena.
Grahn-Laasonen: VATT:in raportin pitäisi herättää hallituspuolueiden edustajat
Oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen painottaa, että on ymmärrettävää, että koronan, Venäjän hyökkäyssodan ja energiakriisin myötä täytyy ottaa lisää velkaa, mutta huomauttaa, että kaikki hallituksen velanotto ei ole ollut kriiseihin liittyvää.
VATT:in raportissa huomautetaan, etteivät kriisit saisi hämärtää sitä, että rakenteelliset uudistukset ovat tarpeen.
– Jos VATT sanoo, että valtio on menossa kohti haaksirikkoa, niin kyllä sen pitäisi hallituspuolueiden edustajatkin herättää, Grahn-Laasonen sanoo.
