Juontaja Aki Linnanahde asuu talvet Espanjan Fuengirolan alueella. Jäyhänä suomalaisena hän arvelee Espanjan ilmapiirin tekevän hänelle hyvää.
Juontaja Aki Linnanahde asuu nyt jo kolmatta vuotta talvet Espanjan auringon alla Fuengirolassa.
– Kun lopetin aamuradion Radio Novassa marraskuun viimeisenä päivänä, niin vietin puolikkaan talven täällä, ja sitten nyt olen ollut täällä kaksi kokonaista talvea. Täällä viehättää erityisesti ympärivuotinen valo ja ylipäätään ilmasto. En ole valtavan helteen ystävä, mutta näin maaliskuun lopulla on todella miellyttävä lämpö, Linnanahde kertoi MTV Uutisille Fuengirolan-kodissaan.
Hän pitää jäyhänä suomalaisena myös Espanjan ilmapiiristä.
– Tässä on jotakin, mikä tekee minulle ihan hyvää. Joskus asiat menevät kovin pikkuhiljaa omalla painollaan, niin kyllä tässä jonkinlaista rentoutta joutuu oppimaan, Linnanahde naureskeli.
Hän päätyi Espanjaan sen ajatuksen kautta, että hän halusi viettää joitakin viikkoja vuodesta valossa. Linnanahde halusi myös löytää balanssin ja jotakin kiireisen ja hektisen työn vastapainoksi.
Lisäksi vaimon lämpimät Espanjan-muistot vaikuttivat päätökseen.
– Täällä oli jo joitakin kontakteja, joilla pääsi liikkeelle.
Virallisesti Linnanahde on kuitenkin turkulainen ja palaa kevään korvilla takaisin Suomeen. Syyskuun loppupuolella kutsuu jälleen Aurinkorannikko.
Linnanahteen lähinaapurit ovat espanjalaisia, eikä hän juurikaan tiedä suomalaisia, jotka asuisivat samalla alueella. Toki Aurinkorannikolla asuu muuten valtavasti suomalaisia.

