Verkkohuijauksilta välttymistä edesauttaa se, että muistat kolme ohjeistusta: varo, varmista ja varoita.
Kuluttajaliitto muistuttaa viranomaisten ja yritysten yhteisen Varo, varmista ja varoita -tietoturvakampanjan tiedotteessa, että netissä kannattaa verkkohuijausten suhteen olla varuillaan. Huijauksilta voi suojautua noudattamalla tiettyjä ohjeistuksia.
Lue myös: Telian ja Nordean nimissä leviää nyt ovelia huijauksia – asiantuntija kertoo, mikä viimeistään paljastaa vedätyksen: "Näinhän ei laskutusvirheen kohdalla voi olla"
Rahaa palanut huijauksissa kymmeniä miljoonia
Kuluttajaliitto kertoo, että vuonna 2021 poliisille tehtiin 2 500 ilmoitusta nettihuijauksista. Näissä petkutuksissa suomalaisten kerrotaan menettäneen rahaa yhteensä noin 47 miljoonaa euroa.
Kuluttajaliiton tiedotteen mukaan viime vuonna niin sanotuissa IT-tuki-, toimitusjohtaja-, rakkaus- ja dokumenttihuijauksissa suomalaiset menettivät yhteensä 16 miljoonaa euroa, sijoitushuijauksissa yli 20 miljoonaa euroa ja pankkien nimissä tehdyissä huijauksissa 10 miljoonaa euroa.
Lisäksi esiintyi tilastoimattomia tapauksia, joiden määrää tai rahallista rikoshyötyä ei tarkasti tiedetä.
Tiedotteessa kerrotaan myös, että viranomaisille ilmoitettujen nettihuijausten rikoshyöty suureni lähes kolmanneksen vuodesta 2020 vuoteen 2021. Toisaalta kerrotaan, että tammi–maaliskuussa 2022 ilmoitusten ja rahallisen rikoshyödyn määrä pieneni yli 40 prosenttia vuoden 2021 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.


