Alkoholin myyntikielto pystyttäisiin sorvaamaan Suomessa hurjimmillaan jopa alle kahdessa viikossa. Osa terveydenhuollon ammattilaisista on ehdottanut Alkojen sulkemista, mutta asia ei ole minkäänlaisessa valmistelussa.
Alkoholin aiheuttamista ongelmista on keskusteltu runsaasti viime aikoina, kun ihmiset ovat paljon kotonaan koronakriisin vuoksi.
On pelätty, että lapsiperheissä ongelmat kärjistyvät ja ehdotettu jopa alkoholin myynnin täyskieltoa. Esimerkiksi Grönlannin pääkaupungissa kiellettiin alkoholin myynti koronaepidemian vuoksi juuri näillä perusteilla.
Toisaalta kieltoa on vastustettu, koska alkoholiriippuvaiset ajautuisivat entistä vaikeampaan tilanteeseen – silloin terveydenhuolto kuormittuisi äkillisesti vieroitusoireista kärsivistä.
Vilkkaasta keskustelusta huolimatta alkoholin myyntikielto ei ole tässä vaiheessa Suomessa missään virallisessa valmistelussa tai poliittisessa käsittelyssä. Periaatteessa myynnin rajoittaminen kuitenkin olisi mahdollista.
Näin helposti – tai monimutkaisesti – alkoholin myyntikielto voitaisiin saada määräajaksi voimaan. Malllina on käytetty majoitus- ja ravitsemistoimintaa säätelevää lakia ja siihen tehtyjä muutoksia.
Ei valmiuslaki, mutta muutettu alkoholilaki?
Alkoholin myyntikielto olisi periaatteessa Suomessa mahdollista määräajaksi.
Hieman yllättävää on, että se ei olisi mahdollista valmiuslain nojalla. Onhan valmiuslaki mahdollistanut kuitenkin vaikkapa Uudenmaan eristämisen muusta maasta ja valtakunnanrajan sulkemisen, jotka kajoavat ihmisten perusoikeuksiiin. Toisaalta tietynlaisena perusoikeutena voidaan pitää myös oikeutta riittäviin terveyspalveluihin, jos koronavirus vie teholle.

