Alma Hätönen ja hänen puolisonsa Jaakko Ohtonen ajoivat kolarin liukkaalla kelillä ollessaan matkalla Ouluun joulunviettoon. Hätönen haluaa muistuttaa liikenteessä olevia ihmisiä ajamaan varovaisia, mutta myös huomioimaan tarkasti matkassa mukana olevat lemmikit.
Juontaja Alma Hätönen kertoi keskiviikkona 21. joulukuuta Instagram-tilillään, että matkalla joulunviettoon hän ja näyttelijäpuoliso Jaakko Ohtonen olivat ajaneet kolarin nelostiellä. Hätönen julkaisi videon autosta kolaripaikalla.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Nelostiellä auto lähti liirtoon, eikä mitään ollut tehtävissä. Tulen ikuisesti muistamaan sen hetken, kun näen, että ollaan ajamassa kaidetta päin ja edessä on kymmenien metrien pudotus. Ehdin ajatella, että nyt kävi pahasti, Hätönen kirjoittaa päivityksessään.
Kirjoituksessaan Hätönen kertoo tien vieressä olleen kaiteen antaneen periksi ja että "auto otti osumaa", mutta kellekään ei sattunut tilanteessa mitään. Auton kyydissä oli myös Hätösen koira Shanti.
Hätönen kertoo MTV Uutisille, että moottoritiellä oli tapahtumahetkellä jääsohjoa, jonka vuoksi ajokeli oli erittäin liukas.
– Sitten se vaan lähti liirtoon. Siinä oli kaksi onnettomuutta ihan lyhyellä matkalla, alle kilometrin sisällä. Siinä oli useampi auto rytissyt eri tilanteissa peräkkäin. Siellä oli tosi pahasti sitä sohjoa, ja siihen se nappasi. Hetken näytti, että saadaan auto hallintaan, mutta sitten se... onneksi ei ollut mitenkään hirveästi nopeutta, se oli meidän onni siinä. Eikä kellekään sattunut mitään, Hätönen kertaa.
Tapahtuneen jäljiltä Hätönen kertoi olleensa hieman shokissa, mutta toisaalta todella kiitollinen siitä, että onnea oli matkassa.
