Alone Suomi -ohjelmassa nähdään koskettava hetki, kun kilpailija Eetu vierailee tyttärensä haudalla ennen erämaahan lähtöään.
Alone Suomi -ohjelmassa kahdeksan kilpailijaa lähtee erämaahan luonnon armoille ilman yhteyttä ulkomaailmaan tai muihin ihmisiin. Pisimpään selviytynyt voittaa 20 000 euron rahapalkinnon. Alone Suomi alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 9. syyskuuta. Jakso löytyy jo MTV Katsomosta.
Ensimmäisessä jaksossa nähdään koskettava hetki, kun Eetu, 31, käy tyttärensä haudalla ennen erämaahan lähtöään. Mukanaan hänellä on perheen 2-vuotias tyttö.
– Pitää käydä moikkaamassa Iitua vielä ennen lähtöä, Eetu sanoo.
– Isi tulee taas käymään, kun kotiutuu reissusta, hän jatkaa.
Lue lisää: Eetu, 31, hiihti yhdeksässä päivässä erämaan halki Inarissa – suurin haaste Alone Suomi -ohjelmassa tulee olemaan ikävä
Eetu on aiemmin vuonna 2021 kertonut lapsensa traagisesta kohtalosta Youtube-kanavallaan. Hän kertoo, että oli haaveillut isäksi tulemisesta pitkään. Hän muistelee videolla tyttärensä traagista kuolinhetkeä. Perheen esikoinen oli tuolloin yhden kuukauden ikäinen.
– Tulin töistä kotiin ja syötin tyttäremme. Ei mennyt kuin pikkuhetki, niin hän alkoi oksentamaan. Oksennuksessa oli verta.
Pian verta tuli yhä enemmän. Ambulanssi saapui ja vei lapsen ja äidin Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
