Tutkijat ovat löytäneet Amazonin sademetsästä aiemmin tuntemattoman jättiläisanakondalajin, joka voi kasvaa jopa 7,5-metriseksi ja 500-kiloiseksi.
Tapauksesta uutisoivat muun muassa yhdysvaltalainen CNN ja brittilehti The Independent.
Tähän asti tunnetuista neljästä anakondalajista suurin, eli pohjoinen viheranakonda, elää Etelä-Amerikan trooppisissa osissa, kuten Amazonin, Orinocon ja Esequibon jokien altaissa sekä joissain pienemmissä vesistöissä.
Käärmeet liikkuvat salamannopeasti ja puristavat saaliinsa hengiltä kietoutumalla sen ympärille, tukehduttamalla sen ja nielemällä saaliin kokonaisena.
Lue myös: Tutkijat paljastivat 240 miljoonaa vuotta vanhan "lohikäärmeen" fossiilin: Hyvin outo eläin
Kaksi eri lajia
Vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan viheranakonda on geneettisesti kaksi eri lajia.
Havainnon teki ryhmä australialaisen Queenslandin yliopiston tutkijoita.
Tutkijat olivat matkustaneet Ecuadoriin etsimään aiemmin dokumentoimatonta pohjoista viheranakondaa (Eunectes akayima) Waorani-kansan kutsusta.
Ryhmä löysi käärmeen National Geographicin tulevan Pole to Pole with Will Smith -sarjan kuvausten aikana.
Tutkijat dokumentoivat useita uuteen lajiin kuuluvia anakondia "lymyilemässä matalikoissa saalista vaanimassa" heidän meloessaan kanootilla Amazonin jokiverkostoa pitkin.

