Amber Heardin ensimmäinen, kolme tuntia kestänyt vuoro todistanajaitiossa kunnianloukkausoikeudenkäynnissä Johnny Deppia vastaan nähtiin keskiviikkona 4. toukokuuta Yhdysvaltojen Virginiassa.
Amber Heard asettui keskiviikkona 4. toukokuuta ensimmäistä kertaa todistajanaitioon kunnianloukkausoikeudenkäynnissä ex-aviopuolisoaan Johnny Deppia vastaan. Depp nosti vuonna 2019 entistä puolisoaan Heardia vastaan siviilikanteen 50 miljoonasta dollarista koskien vuonna 2018 Washington Post -lehdessä julkaistua Heardin kirjoittamaa mielipidekirjoitusta. Tekstissä Heard kertoi olevansa perheväkivallan uhri. Deppia ei ole mainittu tekstissä nimeltä, mutta näyttelijä näkee, että se on vaikuttanut äärimmäisen negatiivisesti hänen uraansa ja tuloihinsa.
Oikeudenkäynti käydään Yhdysvaltojen Virginiassa Fairfax Countyn oikeustalolla.
Heardin ensimmäinen todistus kuultiin oikeudenkäynnin 14. päivänä. Todistajanlausunnossaan Heard kuvaili kolmen tunnin ajan hänen ja Deppin suhteen alkuaikoja ja tarkensi väitteitään sen aikana tapahtuneista pahoinpitelyistä sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Heard ja Depp alkoivat seurustella vuoden 2012 tienoilla ja olivat naimisissa vuosina 2015-2017.
– On haastavaa löytää sanoja kuvailemaan sitä, kuinka tuskaista tämä on. Minulle on kamalaa istua tässä viikkojen ajan ja elää kaikki uudelleen, Heard totesi todistaessaan.
Aiemmin oikeudenkäynnissä on kuultu Deppin todistavan kolmen päivän ajan. Depp on kiistänyt lyöneensä tai pahoinpidelleensä koskaan Heardia tai ketään muutakaan naista ja on puolestaan syyttänyt Heardia väkivaltaisesta käytöksestä sekä hyväksikäytöstä.
Heard kuvaili todistuksensa ajan kuinka hän ja Depp rakastuivat toisiinsa Rommipäiväkirja-elokuvan kuvausten jälkeen. Naisen mukaan hän tunsi itsensä suhteen alkuaikoina äärimmäisen erityiseksi ollessaan Deppin seurassa ja kertoi kaksikon suhteen alun olleen "maaginen". Asianajaja Elaine Bredehoft tiedusteli Heardilta, muistaako hän kun Depp löi häntä ensimmäisen kerran.


