Hyundain premiumdivisioona Genesis tuo Eurooppaan muun muassa kaksi sähköautoa.
Korealainen autovalmistaja Hyundai aikoo laajentaa jalansijaansa eurooppalaisessa automarkkinassa luksusmerkkinsä voimin. Yhtiö esittelee kesällä premium-brändinsä Genesiksen eurooppalaiselle asiakaskunnalle, uutistoimisto Reuters kertoo.
Vuonna 2015 perustettu Genesis on emoyhtiö Hyundain heittämä haaste sellaisille valioluokan brändeille kuin BMW, Mercedes-Benz ja Lexus. Genesis aikoo tuoda markkinoille niin tavanomaisia polttomoottorimalleja kuin sähköistettyjä kulkupelejä.
– Täyssähköinen G80 on ensimmäinen Eurooppaan saapuva Genesis. Sitä seuraa kaksi muuta täyssähköistä ajoneuvoa, joten eurooppalaisilla asiakkaillamme on varaa valita kolmesta nollapäästöisestä ajoneuvosta ensimmäisen vuoden aikana, Genesis Motor Europe julisti tiedotteessaan.
Lue myös: Entinen BMW-pomo haukkuu saksalaiset autot: "Typerää ja hyödytöntä teknologiaa"
Yksikkö kertoi avaavansa G80-sedanin ja GV80-katumaasturin tilauskirjat kesäkuussa. Pian sen jälkeen sama toistuu G70-sedanin ja GV70-katumaasturin kohdalla.
– Yhdysvaltain-markkinoilla Genesikset ovat jo nousseet aivan Lexuksen kantaan, mutta Euroopassa vie vielä jonkin aikaa ennen kuin Genesis mielletään luksusbrändiksi erityisesti eurooppalaisten premium-merkkien tarjoaman vastuksen vuoksi, Daishin Securities- investointiyhtiön analyytikko tiivistää.

