Helena ja Mikko Koivun pitkä huoltajuuskiista on saanut yllättävän käänteen, kun ex-parin lapset määrättiin muuttamaan Yhdysvalloista Turkuun.
Ex-jääkiekkoilija Mikko Koivun ja hänen ex-vaimonsa Helena Koivun lapset on määrätty muuttamaan Yhdysvalloista Turkuun. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Minnesotalaisen oikeusistuimen päätöksen mukaan nimenomaan Turku on perheen kolmelle lapselle paras paikka muuttaa asumaan. Ex-pariskunnalla on kolme lasta, jotka ovat 9-, 8- ja 4-vuotiaita.
Lapset ovat asuneet Yhdysvalloissa koko elämänsä eivätkä ole käyneet Suomessa vuoden 2019 jälkeen.
Lue myös: Ex-leijonakapteeni Mikko Koivun ja Helena-vaimon erokärhämässä uusi käänne: Näin käräjäoikeus mokasi
Helena Koivun asianajaja Erno Kuivasaari kertoo MTV Uutisille olevansa itsekin hämmentynyt minnesotalaisen oikeusistuimen päätöksestä.
– Se oli kyllä leuat loksauttava päätös niin Helenalle kuin allekirjoittaneellekin. Jos asiaa olisi Suomessa käsitelty, niin olisi ollut ihan ilmiselvää, että lapsille olisi varmistettu asuinpaikka sen vanhemman luota, jonka primäärissä hoidossa he ovat olleet koko elämänsä ajan. Ja myöskin siitä maasta, jonka kansalaisuus heillä on ja johon he ovat syntyneet.

