Ulkopoliittinen seikkailu on osaltaan tyhjentänyt iranilaisten kukkarot ja vienyt leivät kaapista, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Jouko Luhtala.
"Ette kai te luule, että me kaikki olemme terroristeja?"
Kysymys oli erikoinen, mutta kysyjä ei.
Hän oli tavallinen, jo pitkään elämää nähnyt iranilainen nainen.
Sellainen, joita Iranin kolmanneksi suurimman kaupungin Isfahanin kaduilla tuli vuonna 2016 vastaan lukuisia joka päivä.
Tulkkina toimineen tyttären avulla kysytty kysymys jäi mieleen. Se puhutteli, koska kysymys tiivisti perisuomalaisen mitä ne meistä ajattelee -ongelman.
Vieraanvaraisuudestaan ylpeät iranilaiset pelkäsivät syystäkin maineensa puolesta.
Turisteillekaan ei varsinaisesti mainostettu rauhaa ja rakkautta, sillä valtion ripustamia mustia julisteita oli kaikkialla. Niissä luki englanniksikin "kuolema Yhdysvalloille, kuolema Israelille".
Se oli Iranin ulkopolitiikan manifesti.
Kymmenkunta vuotta myöhemmin Iranissa on kansannousu, koska kansalaisten elintaso on romahtanut ja Lähi-idän professori Hannu Juusolan mukaan samalla iranilaisten "usko sisäiseen kehitykseen on loppunut kokonaan".
Keskeinen syy talouden romahtamiselle on kunnianhimoinen ja aggressiivinen ulkopolitiikka, johon ei Juusolan mukaan Iranin kaltaisella taloudella ole mahdollisuuksia.
