Näyttelijä Angelina Jolie on tehnyt tyylimuutoksen uutta elokuvaansa varten.
Näyttelijä Angelina Jolie, 50, nähtiin Anxious People -elokuvan kuvauksissa vaaleilla, polkkapituisilla hiuksilla torstaina Lontoossa.
Hän oli pukeutunut kokovaaleaan asuun ja viimeistellyt tyylinsä punaisella huulipunalla ja kynsilakalla.

Kuvausottojen välissä Jolie kuvattiin vanhimman lapsensa, 24-vuotiaan poikansa Maddoxin kanssa.
Jolie näyttelee elokuvassa sijoituspankkiiri Zaraa. Elokuva on sovitus samannimisestä, vuoden 2019 ruotsalaisesta romaanista. Elokuvassa näyttelevät myös ja .


