Kun Anna Samson vuosia sitten sai tietokoneen, hän rakastui pian kuviensa muokkaamiseen. Vuosien varrella harrastuksesta kuitenkin tuli pakkomielle: Anna ei enää voinut julkaista "epätäydellisiä" kuvia.
Anna Samson sai ensimmäisen tietokoneensa 2010-luvulla. Hän innostui valtavasti sekä nettimaailmasta että kuvien muokkaamisesta.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun saatoin kontrolloida omia kuviani. Aluksi se oli harrastus, Anna muistelee Metro-lehdessä.
Harrastuksesta tuli kuitenkin pian jotain muuta; tekstinsä otsikossa Anna toteaa "muokattuani selfieitäni vuosikaudet minulla on vaikeuksia tietää, miltä edes näytän".
LUE MYÖS: Vaimo halusi pilailla miehensä kustannuksella, sai yllättävän monet mukaan kujeiluun – hulvattomista kuvanmuokkauksista valtava nettihitti: "Ihan hullua"
"Huomasin, että paine tehdä kuvistani täydellisiä nousi"
2010-luvun Anna nappaili kuvia digikamerallaan ja editoi ne sitten itseään miellyttäviksi. Riehakkaiden illanviettojen ulkoiset merkit, kuten hien ja punertavan ihon, hän poisti kuvakäsittelyllä.
– On vaikeaa sanoa, koska se muuttui hauskasta, jopa taiteellisesta harrastuksesta joksikin kummallisemmaksi. Huomasin, että paine tehdä kuvistani täydellisiä nousi, kun latasin viikoittaisia kuviani Facebookiin. Tarve täydellisyydelle lisääntyi.
Anna. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

