Ulvilan murhasta on kulunut jo yli 16 vuotta, mutta henkirikos on yhä edelleen pimeänä. Jukka S. Lahden vaimo Anneli Auer on todettu syyttömäksi miehensä murhaan hovioikeuden vuonna 2015 antamalla päätöksellä.
SuomiAreenassa keskusteltiin Ulvilan murhasta, josta ilmestyi hiljattain uusi kirja. Murhan toisena tutkinnanjohtajana ollut rikosylikomisario Pauli Kuusiranta kirjoitti yhdessä kirjailija JP Koskisen kanssa kirjan Ulvilan murha – Kadonneen tekijän jäljillä. Kuusirannan mukaan hovioikeuden tuomio on virheellinen eikä ulkopuolista tekijää ollut.
MTV Uutiset pyysi keskusteluun mukaan myös Anneli Aueria itseään, mutta hän ei halunnut siihen osallistua.
Auer lähetti kuitenkin MTV Uutisille viestin, jossa hän kertoi toivovansa, että murhan tutkintaa jatkettaisiin.
– Päällimmäinen toiveeni murha-asian suhteen on, että sen tutkintaa jatkettaisiin ihan tosissaan, eli pyrittäisiin ratkaisemaan Jukan murha ja minuun kohdistunut murhan yritys sen sijaan, että vatvottaisiin minun haaraani, Auer kirjoittaa.
– Ei minua turhan takia vapautettu kahteen kertaan eikä siksi, että alkututkinta olisi tehty kokonaisuudessaan huonosti, vaan siksi, että käytännössä on mahdotonta, että minä olisin tekijä eikä minulla olisi ollut edes motiivia siihen, hän sanoo.
Lue myös: Ulvilan murhan tutkinnanjohtaja avautuu uutuuskirjassa: "Ulkopuolista tekijää ei ole ollut – olen pahoillani, että alussa tutkinta lähti väärille urille"
Auer toivoo poliisin tutkivan erästä miestä
Auerin mukaan poliisitutkintaa pitäisi nyt jatkaa tutkimalla miestä, josta hän on kertonut aiemminkin poliisille. Miestä on jo tutkittu, mutta Auer toivoisi tutkinnan jatkuvan hänen osaltaan.
– Olen omassa kirjassani nostanut esiin luonteeltaan, ulkonäöltään, silloisen asunnon etäisyyden (500 metriä) ja muiden tekijöiden puolesta erittäin sopivan henkilön, johon osuu liian paljon erikoisia yhteensattumia. Tietääkseni hän on edelleen hengissä, joten hänestä olisi hyvä aloittaa ja käyttää häneen samoja pakkokeinoja kuin aikanaan minuun, Auer kirjoittaa MTV Uutisille.
