Anssi Kelalla on takanaan pitkä ja vaiherikas ura suomalaisten rakastamana muusikkona.
Suosikkimuusikko Anssi Kela nousee tänään lauantaina 6. toukokuuta Helsingin jäähallin lavalle juhlistamaan 30-vuotista muusikonuraansa. Vain 14-vuotiaana Pekka ja Susi -yhtyeen perustanut Kela nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2000, kun hän julkaisi ensimmäiset soolosinglensä Mikan faijan BMW, Kaksi sisarta ja Nummela.
Tähän mennessä Kela on julkaissut urallaan yhteensä kuusi studioalbumia, joista hän valikoi kappaleet ja kokoaa illan keikan settilistan. Jäähallin konsertti on kymmeniä vuosia kestäneen haaveilun ja unelmoinnin tulosta.
– Tuon kokoluokan keikan päkistäminen kasaan on niin iso juttu. Moni kyselee, että jännittääkö jo hirveästi. Totta puhuen ei ole ehtinyt jännittämään, kun jatkuvasti on niin paljon hommaa, Kela hymyilee.
– Mutta varmasti jännityskin tulee. Kun keikan alkuun on viisi minuuttia, taustanauha soi ja odotan lavalle menoa. Silloin on varmasti perhosia vatsassa.
Kun Kela julkaisi esikoislevynsä Nummelan vuonna 2001, hänen suosionsa räjähti valtavan suureksi. Vuosien mittaan Kelan suosiossa on tapahtunut aaltoliikkeitä ja myös fanikulttuurissa on tapahtunut muutoksia.
– 30 vuotta on ollut sellainen ajanjakso, jonka aikana on päässyt todistamaan valtavaa muutosta paitsi musiikkibisneksessä, myös maailmassa ylipäätään. Silloin, kun aloitimme nämä hommat, ei ollut internetiä tai kännyköitä. Skene oli hyvin erilainen, Kela pohtii.
– Perusasiat kuitenkin pysyy. Musiikki saattaa saada uusia piirteitä, mutta se on sitä samaa musiikkia, jota ihmiset tulevat samalla tavalla kuuntelemaan ja heidän reaktionsa pysyvät samanlaisina. Muutoksia tapahtuu lähinnä detaljeissa; enää ei juuri pyydetä nimikirjoituksia, vaan otetaan selfieitä. Nummelan aikoihin kävin levy-yhtiössä hakemassa useita muovikassillisia fanipostia kotiin, joita lueskelin ja joihin vastailin. Kyllä niitä saattaa vieläkin tulla ihan yksittäisiä kappaleita, mutta harvemmin kuin kerran kuussa.



