Eduskuntaryhmät ovat antaneet tukensa uusille liikkumista koskeville rajoituksille. Myös ravintoloiden ja yökerhojen sulkemisesta on yksimielisyys.
Sekä hallitus- että oppositiopuolueiden johtohahmot kokoontuivat tänään Säätytalolle käsittelemään jatkotoimia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vahvistaa, että ravintoloiden sulkeminen ja Uudenmaan eristäminen ovat nyt hallituksen pöydällä.
– Tänään emme saa eduskuntaan uusia hallituksen esityksiä. Se menee huomiselle. Valmistelutyö on käynnissä, Marin kertoi kokouksesta lähtiessään.
Uudenmaan eristämiseen on Marinin mukaan "vahvat perusteet ja selkeä tarve". Kyseessä on kuitenkin juridisesti monimutkainen asia.
– Se on monen lukon takana. Teemme valmistelutyötä, jotta tässä voidaan edetä, Marin sanoi.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan päätökset tullaan saamaan eduskunnasta nopeasti läpi – oppositio ja hallitus ovat siis asioista samoilla linjoilla.
– Hallituksessa on nyt valmiutta edetä liikkumista koskevien rajoitusten kanssa, tietysti erityisesti täällä Uudellamaalla, jossa on epidemia-alueen keskus, Lindtman kommentoi poistuessaan kokouksesta.
Samalla Lindtman kuitenkin muistutti lainsäädännön asettavan rajoituksia sille, mitä ihmisten liikkumisesta voidaan määrätä.
Keskustelut jatkuvat illalla
Myös ravintoloiden ja baarien sulkemisesta vallitsee Lindtmanin mukaan yksimielisyys.
Asiassa ei Lindtmanin mukaan toimita valmiuslain kautta vaan normaalin lainsäädännön puitteissa; valmistelu on käynnissä pika-aikataululla elinkeinoministeriössä.
Neuvottelut Säätytalolla keskeytyivät iltapäivällä, sillä päättäjien on ehdittävä kello 14 eduskuntaan lisätalousarviota koskevaan keskusteluun. Keskustelut uusista toimista jatkuvat hallituksen piirissä tämän jälkeen.


