Keihäänheiton olympiahopeamitalisti, Euroopan mestari ja EM-pronssimitalisti Antti Ruuskanen odottaa Oliver Helanderin taistelevan keskiviikon keihäsfinaalissa EM-kullasta.
Yleisurheilun EM-kisat huipentuvat suomalaisittain kisojen päätöspäivänä keskiviikkona, kun luvassa on keihäänheiton finaali. Finaalissa nähdään kolme suomalaista, kun karsinnasta kisaan tiensä selvittivät Oliver Helander, Toni Keränen ja Lassi Etelätalo.
Entinen huippuheittäjä Antti Ruuskanen odottaa kaikkien suomalaisten heittävän kilpailussa täydet kuusi heittokierrosta.
– Kolme suomalaista on kahdeksan joukossa – ainakin toivotaan näin. Mahdollisuudet siihen on. Suomalaisilla on mitaliin mahdollisuus. Silloin se on hyvin mennyt, kun yksi mitali tulee ja kahdeksan joukossa on kolme suomalaista. Siinä on hyvä tavoite, Ruuskanen ennakoi MTV Urheilulle.
LUE MYÖS: Tilastot puoltavat Oliver Helanderin EM-mitalia – tällaista suoritusta se vaatii
Suurimmiksi ennakkosuosikeiksi Ruuskanen nostaa yli 88 metriä tällä kaudella kiskaisseet Tshekin Jakub Vadlejchin ja Saksan Julian Weberin. Kaksikon takaa löytyy kuitenkin vahvoja haastajia Helander etu nenässä.
– Suurinta ennakkosuosikin viittaa kantavat Weber ja Vadlejch. Kyllähän siinä muilla on nälkä ja halu voittaa. Suomalaiset ovat siinä. Mukavasti on kolmella suomalaisella potentiaalia heittää pitkälle. Mikäs sen parempi kuin EM-finaalissa saada se kauden paras livautettua. Sitä kautta voi olla hyviäkin sijoituksia luvassa, Ruuskanen vihjaa.



