Yhä useampi selviää syövästä paremman diagnostiikan ja edistyneiden hoitojen ansiosta. Kolmesti syöpädiagnoosin kuullut Anu Forsman, 73, on elävä esimerkki siitä, ettei sairaus ole enää kuolemantuomio.
Itä-Helsingissä sijaitsevan omakotitalon keittiön pöydälle on katettu neljä kahvikuppia tasseineen. Tunnelma on leppoisa, vaikka aihe on vakava. Kuluneet vuoden ovat olleet perheessä rankkoja.
Anu Forsman, 73, on saanut 11 vuoden aikana kuulla kolmesti sairastavansa syöpää. Kahdesti tauti on iskenyt imusolmukkeisiin, kilpirauhasesta löytyi kaksi erityyppistä syöpää yhdellä kerralla.
Nyt kaikki taudit ovat remissiossa.
Yllä olevalla videolla Anu kertoo, mitä oireita syövät ovat hänen kohdallaan aiheuttaneet ja millaisen jäljen sairauskierre on jättänyt.
Vaikka Anua on välillä suututtanut, ettei potilaan oireita oteta tosissaan ja diagnoosi viivästyy, on hän loppujen lopuksi tyytyväinen saamastaan hyvästä hoidosta. Niiden ansiosta hän on saanut nähdä lastenlastensa kasvavan. Anun isoäidin sairastuessa aikoinaan syöpään ei hoitoja edes annettu ja tauti johti kuolemaan.
– Pitää olla kiitollinen, että olen näin pitkälle päässyt ja että syöpähoidot paranevat koko ajan, Anu sanoo.
Hoitojen vastaanottamisen lisäksi Anu on kantanut oman kortensa kekoon muuttamalla elintapojaan terveellisemmiksi. Hän syö nykyään enemmän vihanneksia ja harrastaa useammin liikuntaa.
Lue myös: Lähes puolet syöpäkuolemista voitaisiin estää – kolme vaarallisinta elintapaa
Uusi diagnoosi olisi isku
Pelko taudin uusiutumisesta on nostaa silloin tällöin päätään.
– Kyllä se aikamoinen isku olisi, että jaksanko, kun mulla tulee ikä vastaan, Anu sanoo.
Elämän rajallisuudesta muistuttaa kirjahyllyssä uurnassa lepäävän -kissan jäännökset. Kun ensimmäiseen lymfoomaan annetut sytostaatit vetivät Anun sängyn pohjalle, pahan olon aistinut lemmikki tuli hänen rinnalleen ja silitteli tassuillaan omistajansa poskea.

