"On vielä liian varhaista ennustaa konfliktin kehityssuuntaa", suurlähettiläs sanoo.
Iran on ampunut viime päivinä Arabiemiraatteihin jo yli 1500 ohjusta ja droonia, kertoo maan Suomen- ja Viron-suurlähettiläs Amna Fikri MTV Uutisille.
Suurlähettilään mukaan suurin osa hyökkäyksistä on onnistuttu torjumaan ilmapuolustuksella.
– Seitsemän päivän aikana Arabiemiraatteihin on ammuttu 221 ballistista ohjusta sekä yli 1300 droonia. Valtaosa niistä on saatu torjuttua, Fikri sanoo.
Arabiemiraattien puolustusministeriön 7. maaliskuuta päivitettyjen lukujen mukaan Arabiemiraatteihin ammuttiin 221 ballistista ohjusta, joista 205 torjuttiin. Kaksi ohjusta osui maahan ja 14 putosi mereen. Lisäksi havaittiin kahdeksan risteilyohjusta, jotka kaikki torjuttiin.
Lue myös: Anteeksipyyntö oli liikaa: Iranin johto rähisee keskenään
"Iskut kohdistuvat naapureihin"
Fikrin mukaan tilanne Persianlahdella on erittäin vakava, mutta Arabiemiraattien turvallisuustilanne on hänen mukaansa silti pysynyt vakaana.

