Jatkuva kasvomaskien käyttö vaikuttaa myös kasvojen ihon hyvinvointiin.
Erityisesti sairaanhoitajat ja muut kriittisen alan toimijat, joiden täytyy käyttää työssään hengityssuojainta ovat huomanneet iho-ongelmien lisääntyvän. Sen lisäksi, että ne kiristävät päätä ja kiinnitykset ärsyttävät herkkää ihoa korvien takana, voi hengityksestä kostunut suoja pahimmillaan aiheuttaa allergisia reaktioita kasvojen iholla.
Yleisimpiä maskien aiheuttamia iho-ongelmia ovat näppylät suun ympärillä sekä punoitus ja nirhamat nenänpielissä ja -varressa, jossa suojaavien hengitysmaskien tiukin kohta yleensä on. Well + Good kertoo, että maskien aiheuttamat iho-ongelmat ovat selvästi yleistyneet viime kuukausina. Näpyt ja punoitus ovat tietenkin pieni hinta siitä, miten maskit suojaavat esimerkiksi hoitohenkilökuntaa sairaaloissa, mutta iho-ongelmien kanssa ei ole välttämättä pakko kärvistellä turhaan.
– Kirurgisten hengityssuojainten ja N95-maskien, joita valtaosa sairaalahenkilökunnasta käyttää, ongelma on se, että niitä ei valmisteta kudotusta kankaasta, vaan esimerkiksi muovin tyyppisestä polymeeristä. Se ei ole hyväksi iholle, dermatologi Sandy Skotnicki kertoo Well + Good:ille.
Hän on erikoistunut ihon allergioihin.
– Sairaaloissa työntekijöiden täytyy pitää suojaimia alinomaa, jotta virus ei leviäisi. Näitä maskeja ei kuitenkaan ole suunniteltu jatkuvaan käyttöön.
Hänen mukaansa sairaalatyöntekijät ja lääkärit käyttivät ennen covid-19-viruksen aiheuttamaa pandemiaa maskeja huomattavasti vähemmän, normaalisti vain muutaman tunnin työajastaan. Nyt työntekijät työskentelevät maskit kasvoillaan helposti kellon ympäri.
Tohtori Skotnicki tutki sairaalatyöntekijöiden ihoreaktioita SARS-epidemian aikana vuonna 2007. Hän huomasi, että reaktiot johtuivat usein maskeista ja joissain tapauksissa allergisista reaktioista, jotka johtuivat polymeeristä valmistetuista maskeista.
– Kun pidät maskia päällä tuntikaupalla, se kostuu pakostakin. Kostunut suojain hiertää ja kostuessaan lisää se hiertää vielä kahta kauheammin. Mitä enemmän suojain hankaa, sitä enemmän se alkaa ärsyttää ihoa, Skotnicki summaa.
