Muusikko Arttu Wiskari kertoo ääninäyttelemisen olevan hänelle lähinnä harrastus.
Laulaja-lauluntekijänä tunnettu Arttu Wiskari ääninäyttelee lumimies Gustavia Gigglebugin tuottamassa Keltainen lumimies -animaatiosarjassa. Kyseessä on ensimmäinen suomalaissarja, joka on katseltavissa Disney+ -suoratoistopalvelussa.
Wiskari ounastelee MTV Uutisille tehneensä elämänsä aikana reilut 200 ääniroolia.
– Olen aloittanut 9-vuotiaana tekemään (äänirooleja). Olen tehnyt tosi paljon sivurooleja ja tosi paljon päärooleja. Olen ollut Asterixissa, Shrekissä, Kung Fu Pandassa ja vaikka missä, hän luettelee.
Wiskari kertoo ääninäyttelemisen olevan hänelle lähinnä harrastus, jonka vuoksi hän ei yleensä välitä esiintyä äänirooleissa omalla nimellään.
– Ei tämä ole työni, tämä ei maksa laskuja eikä tämä tunnukaan työltä. Tämä on semmoista terapiaa olla siellä studiossa ja tehdä jotain hahmoa. Se on ollut mielestäni tosi kivaa, hän sanoo.
– Enkä tykkää näyttää lärviäni missään elokuvissa, näytän jotenkin niin pölvästiltä niissä, kukapa ei omasta mielestään näyttäisi. Niin nämä (ääniroolit) ovat ihan loistavia, hän nauraa.
Muusikko kertoo katselevansa omien lastensa kanssa silloin tällöin elokuvia, joissa hän itse ääninäyttelee. Hän kertoo seuraavansa aina mielenkiinnolla, tunnistavatko lapset isänsä ääntä.
– Sitten he ovat molemmat, että "Isi, mä tunnistin sun äänen!", hän hymyilee.
Paluu festarilavoille
Wiskarin kalenteri on kesän ajan täynnä muun muassa erilaisia festarikeikkoja.
– En muista milloin olisi viimeksi ollut tällainen kesäkuu, että on näin paljon keikkoja, hän toteaa.
Keikkojen lisäksi keltaisen lumimiehen äänirooli työllistää miestä aina marraskuulle saakka. Wiskarin aikomuksena on piipahtaa silloin tällöin keikkojen välissä Helsingissä hoitamassa dubbaushommia, ja palata sitten takaisin esiintymislavoille.
