Venäjän parlamentin alahuone hyväksyi keskiviikkona pikavauhdilla asevelvollisuutta koskevan lain. Venäläiset pelkäävät, että Kreml valmistautuu uuteen liikekannallepanoon.
Venäjän parlamentin ala- ja ylähuoneessa on hyväksytty laki, joka uudistaa maan kutsuntajärjestelmää.
Aiemmin asevelvollisuuspaperit on pitänyt toimittaa saajalle henkilökohtaisesti armeijan paikallisesta kutsuntatoimistosta tai työnantajan kautta. Jatkossa käyttöön otetaan sähköiset kutsuntakirjeet.
– Olemme jo pitkään odottaneet toista liikekannallepanon aaltoa, ja tämä on sen alkua, sanoo 51-vuotias moskovalainen Irina CNN:n haastattelussa.
Irinan poika on kutsuntaikäinen.
– Nämä asetukset ovat jo nyt koskettaneet minua lisäämällä epävarmuuden ja ahdistuksen tunnetta, Irina kuvailee.
Kirjettä välttelevät luokitellaan karkureiksi
Uutistoimisto Reutersin mukaan sähköisiä kutsuntakirjeitä on käytännössä mahdoton vältellä.
Ne välitetään Venäjän valtion palvelusivusto Gosuslugissa, jota kansalaiset tarvitsevat laajasti arkiasioissaan; esimerkiksi veronmaksussa, lääkäriajan varaamisessa tai lasten ilmoittamisessa kouluun.
Jos asepalvelukseen kutsuttu välttelee sähköistä kirjettä yli seitsemän päivää, hänet voidaan julistaa karkuriksi ja hänen varallisuutensa voidaan jäädyttää uuden lain nojalla. Myös esimerkiksi asunnonhakua tai ajo-oikeutta voidaan rajoittaa.
4:54



