Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan Gigantti on sitoutunut korjaamaan ilmenneet puutteet.
Kuluttaja-asiamies on puuttunut Gigantin menettelyyn asiakaspalvelussa ja virhetilanteiden hoidossa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) mukaan Gigantin asiakaspalvelussa kuluttajille on annettu kuluttajansuojalain vastaisesti harhaanjohtavia tietoja myyjän vastuusta virhetilanteiden hoitamisessa. Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota myös Gigantin asiakaspalvelun tavoitettavuuteen, myyjän virhevastuun kestoon sekä virheiden hyvitystapoihin.
KKV:n mukaan kuluttaja-asiamies on vastaanottanut lukuisia yhteydenottoja Gigantin asiakkailta, jotka ovat kohdanneet vaikeuksia asiakaspalvelussa virhetilanteiden selvittämisessä.
– Erityisen huolestuttavaa on ollut, että Gigantti on luonut asiakaspalvelussaan harhaanjohtavaa mielikuvaa siitä, että kuluttajalla ei olisi oikeutta esittää vaatimuksia Gigantille, kun kyse on myyjän vastuulle kuuluvasta tavaran virheestä. Gigantti on lainvastaisesti ohjannut kuluttajia selvittelemään asiaa yrityksen sopimuskumppanien, kuten maahantuojan tai valmistajan kanssa, KKV:n tiedotteessa kerrotaan.
Kuluttaja-asiamies korostaa, että kuluttajansuojalain mukaan Gigantti on myyjänä ensisijaisesti vastuussa virheestä, sen selvittämisestä ja hyvittämisestä.
Lue myös: KKV: Kohun aiheuttanut sähköautotarjous oli lainvastainen
Vastuu virheestä kiellettiin
KKV:n mukaan kuluttajien yhteydenotoista ilmeni, että Gigantin asiakaspalvelu oli vaikeasti tavoitettavissa ja vastaamisessa oli viiveitä.
– Gigantti on toiminnallaan hankaloittanut kuluttajan lakiin perustuvien oikeuksien käyttämistä ja toiminut siten kuluttajansuojalain vastaisesti sopimattomasti, KKV:n tiedotteessa todetaan.
