Ulkopoliittisen instituutin Olli Ruohomäen mukaan nyt "pitää takoa, kun rauta on kuumaa".
Äärijärjestö Hamasin pelikortit on käytetty, arvioi asiantuntija.
– Jos Hamas vielä kaivautuu niin sanotusti poteroihin eikä suostu etenemään rauhansuunnitelman mukaisesti, sillä ei ole mitään tulevaisuutta Gazassa, sanoo vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista.
Hamas kertoi perjantai-iltana, että se on valmis vapauttamaan kaikki panttivangit osana Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin rauhansuunnitelmaa Gazan sodan lopettamiseksi. Samalla Hamas kertoi olevansa valmis aloittamaan keskustelut suunnitelman yksityiskohdista välittäjien avustuksella.
Lue myös: Ulkoministeri Valtonen innostui Hamasin ilmoituksesta – asiantuntija näkee rauhan olevan yhä kaukana
Israel kertoi jo aiemmin ottavansa askelia rauhansuunnitelman toteuttamiseksi. Trump julkisti suunnitelmansa X-viestipalvelussa maanantai-iltana Suomen aikaa.
Hamasin tilanne herättää Ruohomäessä toiveikkuutta siitä, että jonkinlainen pysyvämpi rauhanratkaisu konfliktissa voitaisiin saada nyt aikaiseksi.
– Nyt tähdet ovat siinä asennossa, että tällä kertaa saattaisi kehkeytyä jotain kestävällä pohjalla olevaa. Pitää takoa, kun rauta on kuumaa, hän sanoo.
Rauhasta puhuminen on samalla Ruohomäen mielestä tervetullut muutos siviilien kokeman kärsimyksen näkökulmasta.