Asiantuntija näkee Israelin hyökkäyksessä Gazan kaupunkiin kolme tavoitetta. Yli miljoonan siviilin kohtalo on iso kysymysmerkki.
Israelin armeija aloitti keskiviikkona Gideonin vaunut B -nimellä kulkevan hyökkäyksen Gazan kaupungin valtaamiseksi. Hyökkäyksellä on kolme tavoitetta, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki torstaiaamuna Huomenta Suomessa.
Yksi tavoitteista on Hamasin lopullinen kukistaminen.
– Tällä hetkellä Israelin armeija hallinnoi noin 75 prosenttia Gazan kaistasta. Gazan kaupunki on se alue, jossa on Hamasin operatiiveja, pesäkkeitä. Tavoitteena on tietenkin lopullisesti tuhota Hamasin sotilaallinen kyvykkyys, Ruohomäki toteaa.
Lue lisää: MTV Israelissa: Netanjahun sotavaunut saavat kritiikkiä, mutta myös ymmärrystä
Toisena tavoitteena on koko Gazan kaistan miehittäminen.
– Se on tietenkin osa sitä, että Israel saa Hamasin kitkettyä pois kokonaisuudessaan, Ruohomäki selittää.
Kolmantena tavoitteena on noin kahdenkymmenen israelilaisen panttivangin vapauttaminen.
"Hamasilla ei oikeastaan mitään menetettävää"
Tehtävänä Gazan kaupungin valtaaminen ei ole helppo. Ruohomäki muistuttaa, että kyseessä on melko sokkeloinen kaupunki, jossa on tällä hetkellä noin miljoona ihmistä 45 neliökilometrin alueella. Pinta-alaltaan kaupunki on verrattavissa vaikka Suomen Raisioon.
