Asiantuntija arvioi, että nykytaktiikallaan Yhdysvaltojen ja Israelin on hyvin epätodennäköistä saavuttaa tavoitteensa Iranissa.
Iran on jatkanut laajoja vastaiskujaan sen jälkeen, kun maa vahvisti viime yönä korkeimman johtajansa Ali Khamenein kuolleen Israelin ja Yhdysvaltojen lauantaina aloittamissa ilmaiskuissa. Iranin iskut ovat vaatineet kuolonuhreja ainakin Israelissa, Kuwaitissa ja Arabiemiraateisssa.
Myös Israel ja Yhdysvallat ovat jatkaneet iskujaan Iraniin ja väittävät tuhonneensa suuren osan maan ohjusvarastosta.
Ohjusten torjunnan savua Abu Dhabin taivaalla lauantaina.AFP / Lehtikuva
Iranin ulkoministerin mukaan Khameneille valitaan seuraaja kahden päivän sisään.
Sotatieteiden tohtori Juha Mäkelä kertoo MTV Uutisille, että ilmaiskuihin ja kaukovaikutteisiin aseisiin tukeutuvalla nykytaktiikallaan Yhdysvaltojen ja Israelin on hyvin epätodennäköistä saavuttaa tavoitteensa.
– Ilmeisesti tällä kertaa Yhdysvaltain pelikirja lähtee siitä, että sen sijaan, että käytettäisiin massiivisesti maajoukkoja tai merijalkaväkeä, he uskovat, että kansa nousee kaduille ja kansannousun avulla pyritään vaihtamaan hallitus.
Mäkelä toteaa, että hänen omien Lähi-itä kokemustensa perusteella ei ole välttämättä nähtävissä, että kansannousu toteutuisi.
– Valta ei vaihdu, jollei kansa nouse kaduille, hän huomauttaa.
Mäkelä kertoo, että Iranin asevoimien ja vallankumouskaartin vahvuus on noin 600 000 sotilasta. Tämän lisäksi on noin miljoona puolisotilaallista joukkoa.
– Eli sotilasjohdossa löytyy aina sijainen ja sijaisen sijainen.
"Khamenein surma tuntuu yhdistävän kansaa"
Tällä hetkellä eletään muslimien pyhää kuukautta eli ramadania.
Mäkelä pohtii, että Khamenein surma tuntuu nyt enemmänkin yhdistävän Iranin sisällä kansalaisia.
– Iranin tilapäinen johto pyrkii myös vetoamaan siihen, että tavallaan yhdistetään kansa, jotta maa ei lähde jakaantumaan useampiin osiin.
Mäkelän mukaan pahin skenaario on, jos Iran ajautuisi sisällissotaan ja maa pirstaloituisi etnisiin jakoihin.
Mäkelä ei usko, että iranilaiset haluaisivat palata shaahin aikaiseen kuningaskuntaan, jossa jälleen kaikkea johdetaan autoritaarisesti.
– Voi ehkä sanoa sen, että ulkopuolelta tuotettu johtaja, tässä tapauksessa edesmenneen shaahin poika, hänellä ei kyllä maan sisällä ole kannatusta.
Mäkelä arvelee, että sekava tilanne Iranissa voi kestää kuukausia.
– He hakevat enemmän demokratiaa ja sinne on pitkä tie, mutta iranilaiset kyllä ansaitsevat sen.
1:43Iranin korkein johtaja Ali Khamenei on saanut surmansa Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäyksessä.