Venäjän ja Pohjois-Korean johtajat suitsuttivat maiden suhteita ja yhteistyömahdollisuuksia tapaamisessaan Venäjän Kaukoidässä keskiviikkona. Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi tavatessaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin, että Venäjällä on mahdollisuuksia jopa sotilaalliseen yhteistyöhön Pohjois-Korean kanssa kansainvälisistä pakotteista huolimatta.
Kim puolestaan vakuutti Pohjois-Korean seisovan aina Venäjän rinnalla ja sanoi, että suhteet Venäjään nostetaan maan ulkopolitiikan ykkösprioriteetiksi. Hän myös ylisti Venäjän "sankarillista armeijaa."
– Olemme vakuuttuneita siitä, että Venäjän armeija ja kansa tulevat saavuttamaan suurvoiton oikeutetussa taistelussaan, jonka tavoitteena on rankaista pahantahtoisia ryhmiä, jotka kiihkeästi tavoittelevat hegemoniaa ja laajentumista, Kim sanoi maljapuheessaan neuvottelujen jälkeisillä päivällisillä.
Putin taas nosti maljan "yhteistyön vahvistamiselle" ja väläytti Venäjän valtiontelevision haastattelussa sotilaallista yhteistyötä.
– On tiettyjä rajoituksia. Voimassaolevien sääntöjen puitteissa on olemassa mahdollisuuksia, jotka olemme huomanneet ja joista keskustelemme, Putin sanoi.
Putin ja Kim delegaatioineen keskustelivat noin kaksi tuntia Vostotshnyin avaruuskeskuksessa. Sieltä matka jatkui Vladivostokiin, jossa Putin esitteli Kimille Venäjän Tyynenmeren laivaston kykyjä.
"Surkea näytös"
Putinin ja Kimin tapaaminen näyttävissä puitteissa kertoo ennen kaikkea Venäjän heikkoudesta, arvioi konsultti ja indopasifisen alueen asiantuntija Teppo Turkki STT:lle.
Vladivostokin talousfoorumissa kävi ennen pandemiaa useita Aasian valtionjohtajia.
– Kyllähän tämä Putinin kannalta on aika surkea näytös, Turkki sanoi.
– Venäjä on selkeästi menettänyt paikkansa Aasian taloudellisessa kehityksessä. Putinia ei tule tapaamaan kuin Kim Jong-un. Se kyllä näyttää tosi huonolta, vaikka minkälaisen show'n järjestää siinä.
Turkin mukaan molemmilla johtajilla on tarve korostaa, että heillä on yhä kansainvälisiä kumppaneita. Pohjois-Korean kaltaiseen paariavaltioon nojautuminen kuitenkin kielii hänen mukaansa siitä, että Venäjän eväät ovat vähissä.
