Torstaina tulee kuluneeksi neljä kuukautta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Suomalaiset sotilasasiantuntijat arvioivat, että sota ei ole loppumassa vielä pitkään aikaan.
Ukrainan saamien uusien ohjusjärjestelmien vaikutus alkaa näkyä ehkä kesän aikana, mutta Venäjän presidentti Vladimir Putin tuskin luopuu tavoitteistaan Ukrainassa siitäkään huolimatta, että Venäjä on kärsinyt sodassa mittavia tappioita.
Sotatapahtumat ovat viime viikkoina keskittyneet erityisesti Itä-Ukrainaan, jossa Venäjä on pyrkinyt valtaamaan maa-alueita keskittämällä sinne lähes kaikki Ukrainan sodan joukoistaan. Taisteluita käydään nyt erityisesti Severodonetskissa ja sen läntisen naapurikaupungin Lysytshanskissa, jota Venäjä on Luhanskin alueen kuvernöörin mukaan pommittanut voimakkaasti viime päivinä.
Severodonetsk ja Lysytshansk ovat viimeiset osat Luhanskin aluetta, joita Venäjä ei vielä hallitse. Kaupungeilla on erityisesti tärkeä symbolinen merkitys, sillä Venäjä voisi esittää koko Luhanskin alueen valtaamisen voittona, paremman puutteessa.
Maanpuolustuskorkeakoulun apulaissotilasprofessori Antti Paronen sanoo, että Venäjän asevoimilla ei tällä hetkellä näytä olevan kykyä vallata koko Donbasin aluetta, siitäkään huolimatta, että joukot on nyt keskitetty Itä-Ukrainaan toisin kuin sodan alussa.
– Ukrainalainen puolustaja on pystynyt valmistelemaan puolustustaan ja onnistunut esimerkiksi Harkovan ja Hersonin suunnassa tekemään vastahyökkäyksiä ja saavuttamaan pienimuotoista menestystä. Toisaalta on todettava, että venäläinen venäläinen voima ei sellaisenaan edes riitä poliittiseksi tavoitteeksi kaavaillun Donbassin alueen valtaukseen tällaisenaan.
Ei niin vahva kuin uskotellaan, ei niin heikko kuin näyttää
Onko Venäjän asevoimien kyvykkyyttä sitten yliarvioitu? Ei varsinaisesti, sanoo Paronen.

