Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtävien lastensuojelukanteluiden määrä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Viime vuosikymmenen alkupuolella lastensuojelun kantelumäärät olivat reilussa sadassa kappaleeessa vuosittain. Viime vuonna määrä oli jo liki 400, ja tänäkin vuonna vireille on tullut jo parisataa kantelua.
Yhtenä järjestelmän ongelmana asiantuntija näkee sen, että perheiden jälleenyhdistämisen edistämiseksi tehtävien suunnitelmien laiminlyönti on varsin yleistä. Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa arvioidaan, että tämä tulee sekä ihmillisesti että taloudellisesti kalliiksi.
Yleisimmin kantelun tekijä on lapsen vanhempi, mutta lasten itsensä tekemät kantelut ovat myös selvässä kasvussa.
– Lasten tekemiä kanteluja oli viime vuonna 70. Ne ovat nousseet ihan räjähdysmäisesti, toteaa esittelijäneuvos Tapio Räty, eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta.
Oikeusasiamies ryhtyy toimenpiteisiin 20:stä 50:een prosenttiin kantelutapauksista.
– Meillä on hyvin taitavia sosiaalityöntekijöitä, mutta joskus näkee, että ei ole selvää käsitystä siitä, mitä lainsäädäntö edellyttää, toteaa esittelijäneuvos Räty.
"Perheen jälleenyhdistämisvelvoite tunnetaan huonosti"
Asiantuntija on havainnut, että kentällä laiminlyödään yleisesti suunnitelmat siitä, miten lapsi pääsisi takaisin vanhempiensa luo.

