Asiantuntijat korostavat raaka-aineiden ymmärtämisen merkitystä ja varoittavat nuorille haitallisista tuotteista.
Huomenta Suomen aamussa vierailtiin I Love Me -messujen kauneusosastolla tutustumassa ihonhoidon salaisuuksiin.
Moni ei välttämättä tiedä, mitä oma iho tarvitsee, tai mikä voi olla iholle haitallista. Kaikki lähtee liikkeelle eri raaka-aineiden ymmärryksestä.
Se, mikä sopii kaverille, ei välttämättä sovi toiselle. Nuoren ihonhoidossa pitäisi aina ottaa ihon tarpeet huomioon eikä kopioida muualta.
– Ei somevillityksistä tai mainostrendeistä, ihonhoidon asiantuntija Kati Partanen torppaa.
Lue myös: Kosmetiikka-aineiden aiheuttamissa allergioissa selvää kasvua lapsilla
Karkkikosmetiikka
Ihonhoidon asiantuntija Veera Brückler vertaa ihonhoitoa ruuanlaittoon. Kaikki kyllä tietävät, että karkit ja sipsit ovat epäterveellisiä. Niitä voi nauttia toisinaan, mutta ei päivittäin.
– Kosmetiikassa on olemassa tällaisia karkkituotteita. Ne ovat erityisen haitallisia nuorille, joilla on vielä pitkä ihonhoitoelämä edessä, mutta ihan kaikenikäisten olisi hyvä tiedostaa, että tällaisia tuotteita on olemassa, hän kertoo.
Karkkituotteet voivat olla esimerkiksi sellaisia kasvonaamioita, seerumeita tai voiteita, jotka eivät yksinkertaisesti ole aidosti ihoa ravitsevia, vähän samaan tapaan kuin ravintoarvoiltaan köyhä roskaruoka.
