Korkojen nousu ei näy ainakaan vielä ongelmina asuntovelallisten parissa. Suurimmista pankeista kerrotaan MTV Uutisille, etteivät maksuvaikeudet tai edes lyhennysvapaiden kysyntä ole kasvussa. Sen sijaan uusien asuntolainahakemusten määrän odotetaan kääntyvän kasvuun laskukauden jälkeen.
Nollakorkojen aika alkaa olla asuntovelallisille viimeistään nyt ohi, sillä moniin asuntolainoihin vaikuttava 12 kuukauden euribor-korko on kivunnut noin vuoden ylöspäin ja hätyyttelee jo neljän prosentin rajaa.

Suomalaiset pystyvät kuitenkin lainakuluistaan suoriutumaan, ainakin toistaiseksi.
Edes pankkien tarjoamat mahdollisuudet lyhennysvapaisiin eivät ole kasvussa.
– Meille tulee vähemmän lyhennysvapaahakemuksia kuin vaikkapa vuosi sitten. Toki olemme käyneet paljon asiakkaiden kanssa keskusteluja, mitä koronnousu tarkoittaa heille. Asiakkaista osa on lyhennysvapaata ennemmin esimerkiksi pienentänyt lainan kuukausierää tässä kohtaa, kertoo henkilöasiakasrahoituksesta ja asumisen palveluista vastaava johtaja Satu Nurmi OP Ryhmästä.
Nordea kertoo niin ikään lyhennysvapaiden kysynnän olevan maltillista.
– Suomalaiset hoitavat lainakulunsa myös tässä ajassa. Lapsiperheet jotka asuvat kehyskunnissa kysyvät ehkä eniten lyhennysvapaita. Heitä kohtaavat monet muutkin kustannuspaineet. On ymmärrettävää, että heille tämä on ajankohtaisempaa kuin monille muille asiakkaille, sanoo Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala.
Maksuvaikeuksia ei ole havaittu paljon
Myöskään lainojen maksuvaikeuksia ei ole pankkien mukaan aiempaa enempää.
Syynä ovat muun muassa hyvä työllisyystilanne, monille kotitalouksille kertyneet säästöt sekä se, että noin kolmannes asuntolainoista on korkosuojattu.
