Kuussa uskotaan olevan miljardeja vuosia vanhoja laavatunneleita, joiden soveltuvuutta asumiseen halutaan selvittää robottien avulla.
Tutkijat haluavat selvittää, voidaanko laavatunneleita käyttää suojana, jossa astronautit voisivat elää ja asua tulevaisuudessa. Aiheesta uutisoi Ruotsin yleisradio SVT.
– Näiden luolien tutkiminen on erittäin kiinnostavaa useille avaruusvirastoille, sanoo Raúl Domínguez. Hän työskentelee robottitutkijana ja ohjelmistoinsinöörinä saksalaisessa DFKI-yrityksessä Bremenissä.
Lue myös: Täällä näet tänään täydellisen kuunpimennyksen
Domínguez on tehnyt yhteistyötä Malagan yliopiston tutkijaryhmän kanssa. Tutkijaryhmä on kehittänyt robottijärjestelmää yhteistyössä Euroopan avaruusjärjestön ESA:n kanssa. Robotit voivat tehdä yhteistyötä ja kommunikoida keskenään, ja niitä voidaan ohjata kauko-ohjauksella maasta käsin. Tutkimus on julkaistu Science Robotics -julkaisussa.
Järjestelmää on testattu laavatunnelissa Kanariansaariin kuuluvalla Lanzarotella.
Kuussa olevien mahdollisten laavatunneleiden tutkimiseen tulee kuitenkin vielä kestämään aikaa.
Ajatus Kuun laavatunneleissa asumisesta ei ole uusi. Esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten Purduen Yliopiston tutkijat pohtivat samaa asiaa. Tutkijoiden mukaan tunneleissa asuminen antaisi suojaa kosmiselta säteilyltä, meteoriiteilta ja Kuun pinnan voimakkailta lämpötilanvaihteluilta.

