Matkayhtiö Aurinkomatkat on aloittanut asiakkaidensa kotiuttamisen Persianlahden alueelta lauantaina. Finnair peruu Dubain lennot maaliskuun loppuun asti.
Noin 3 000 suomalaista on tällä hetkellä Persianlahden alueella ulkoministeriön tietojen mukaan.
Aurinkomatkoilla on ollut viikonlopun aikana noin 100 asiakasta Arabiemiraattien alueella, pääosin Dubaissa, kertoo toimitusjohtaja Tiina Vesterinen.

Vesterisen mukaan Aurinkomatkat teki lauantaina päätöksen alkaa kotiuttaa asiakkaita sekä paikalla olevaa henkilökuntaa.
– Heidät kuljetettiin sieltä maateitse naapurimaahan Omaniin, josta he jatkavat matkaa Thaimaan kautta Suomeen, Vesterinen kuvailee.
– Osa on jo jatkanut matkaa ja osa on vielä Omanissa.
Kaikkien asiakkaiden arvioidaan saapuvan Suomeen viimeistään keskiviikkona.
Vesterisen mukaan Aurinkomatkat aikoo perua kaikki Dubain pakettimatkat, koska Finnair on perunut lennot loppukaudelta.
– Asiakkaat tulevat saamaan täysimääräisenä takaisin kaikki paketin kustannukset.


