Autoilijoiden on syytä välttää syviin lätäköihin ajamista, sillä vakuutus ei välttämättä korvaa vedestä johtuvaa moottorivauriota.
Helsingin poliisi julkaisi aiemmin tänään varoituksen lainehtivista olosuhteista useilla Helsingistä ulos johtavilla teillä.
Lisäksi Ilmatieteen laitos varoitti huonosta tai jopa erittäin huonosta ajokelistä lähes koko maassa lumi- tai räntäsateen ja sohjoisten teiden vuoksi.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos puolestaan varoitti jo eilen, että torstaina kannattaa pysytellä kotosalla, jos se suinkin on mahdollista.
Lue myös: Poliisi varoitti lainehtivista teistä hurjalla kuvalla: "Ohituskaista veden vallassa"
Pelastuslaitokselta arvioitiin, että tilanne tulee olemaan monin paikoin erittäin haastava, koska teiden varsilla on jo ennestään kinoksia ja teillä lätäköitä.
– Täten lumitilanne katujen varsilla ja pihateillä voi olla erittäin hankala. Nyt voisi olla hyvä aika jäädä kotiin, jos se vain suinkin on mahdollista, pelastuslaitos twiittasi.
Varo syvää vettä – matalampaakin, jos muu liikenne synnyttää aaltoja
Autoliitto muistutti viime kesän lopulla tiedotteessaan, että vesipassiin ajaminen voi käydä kalliiksi. Koulutuspäällikkö Teppo Vesalaisen mukaan millään ajoneuvolla ei pidä ajaa niin syvään veteen, että vettä pääsee moottoritilaan, jossa on paljon herkkiä tunnistimia, laturi ja sähköjärjestelmän liittimiä.
